facebook_pixel

Esittelyssä Cyclocross-pyörä

22.1.2018 | 5min

#cyclocross-pyörä #focusbikes #työmatkapyörä #yleispyörä

Cyclocross on jatkuvasti yleistyvä maasto- ja maantiepyöräilyn välimuoto!

Cyclocross-pyörä tai tutummin krossari on sekoitus maantie- ja maastopyörää. Taivutetun droppitangon johdosta se muistuttaa kuitenkin ajo-ominaisuuksiltaan ja etenkin ulkonäöltään enemmän ensinnä mainittua. Juurikin droppitanko erottaa krossarin selvimmin esimerkiksi hybridipyörästä.

Cyclocrossin synnystä ja alkutaipaleesta on lukuisia eri versioita ja tarinoita. Merkintöjä ensimmäisistä virallisista kilpailuista on 1900-luvun alusta, mutta epävirallisempaa toimintaa oli arvatenkin jo sitä ennen. Ranskalaiset ovat pyrkineet ottamaan kunniaa lajin keksimisestä ensimmäisten kilpailujen järjestämisen muodossa, mutta todellinen historian kulku on saattanut olla hieman värikkäämpi. Ei vaadi erityisen vilkasta mielikuvitusta ajatella sen aikaista maantiellä ajettavaa kilpailua, jossa voitontahtoinen kuski on heittänyt pyörän kesken kilpailua olalleen ja lähtenyt jalkaisin oikoreitille esimerkiksi pellon poikki – ja cyclocross on syntynyt! Pyöräilijöiden kilpailuhenkisyys huomioiden, tämä ei kuulosta lainkaan liioitellulta. Yksi asia johti ajan kuluessa toiseen ja tasaisia maanteitä haastavammilla radoilla ajettavasta (tai tarkoituksenmukaisesta kilpailureitin oikomisesta) muodostui oma alalaji ja kilpailumuoto.


2018 Focus Mares Apex 1 cyclocross-pyörä

Pyörät

Nopealla vilkaisulla krossari muistuttaa maantiepyörää. Mitkä seikat erottavat sen nopeasta asfalttikiiturista? Ensimmäisenä merkittävä seikka on runkogeometria. Vaikka kilpailukäyttöön tarkoitetut krossarit voivat olla ajoasennoltaan hyvinkin sporttisia, suurin osa on ajoasennoltaan huomattavasti rennompia maantiepyöriin verrattuna. Käytännössä tämä tarkoittaa, että ajoasento on pystympi ja pyörän päällä pystyy olemaan mukavasti, kun renkaiden alla on muutakin kuin uunituoretta asflattia. Koska cyclocross-pyörillä ajetaan hiekkateillä, poluilla ja nurmirinteillä, ajomukavuus tulee huomioida myös muilla tavoin. Hyvin suunniteltu runko antaa hieman pystysuunnassa myöten ja suodattaa suurimmista iskuista terävimmän kärjen. Merkittävin lisä ajomukavuuteen saadaan kuitenkin renkaista, jotka voivat olla jopa yli 35 millimetriset(pyörämallista riippuen). Luonnollisesti renkaiden kuvio on myös karkeampi maantiepyöriin verrattuna, mutta silti maastorenkaita selvästi sileämpi. Varsinaisista nappularenkaista ei siis voida puhua. Cyclosta saa myös heittämällä maantiepyörämäisemmän asentamalla kapeammat/sileämmät renkaat. Useimpiin malleihin on myös asennettavissa lokasuojat, tavarateline ja muut esim. työmatkakäytössä hyödylliset varusteet - loistava yleispyörä siis!


2018 Focus Mares AL Tiagra cyclocross-pyörä

Muita huomion arvoisia ominaisuuksia ovat standardiksi muodostuneet levyjarrut, jotka pysäyttävät luotettavasti kaikilla alustoilla ja olosuhteissa. Kun levyjarruihin on tottunut, vanhat cantilever-jarrut tuntuvat lähinnä huonolta vitsiltä. Toinen merkittävä ja jatkuvasti yleistyvä ratkaisu komponenttipuolella on 1X-voimansiirrot. Tämä tarkoittaa, että edessä on vain yksi eturatas ja etuvaihtaja on jätetty pois matkasta kokokaan. Ratkaisu on kevyempi, toimintavarmempi, pitää ketjut päällä kovassakin rytyytyksessä ja tarjoaa lähes yhtä laajan skaalan välityksiä, kuin perinteinen kahden eturattaan ratkaisu. Maastopyörissä etuvaihtaja on jäänyt suuresta osista pyöriä pois jo hyvän aikaa sitten, ja krossarit ovat tulossa perässä hyvää vauhtia. 2X-voimansiirto on toistaiseksi suositumpi, valinnanvaraa siis löytyy!


Focus Mares AL Commuter cyclocross-pyörä

Kilpailut

Cyclocrossissa on kilpailtu yli vuosisadan ajan ja perinteet ovat etenkin Keski-Euroopassa pitkät. Kilpailut ajoittuvat yleensä syksystä alkutalveen, mikä tarkoittaa vähintäänkin vaihtelevia olosuhteita. Kurakrossi ja vastaavat nimitykset ovatkin usein hyvin osuvia. Kilpailutoiminta on virkistynyt myös meillä kotimaassa. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ajettava CX HEL -kilpasarja on kerännyt kiitettävästi osallistujia ja kiitosta hyvillä järjestelyillä sekä rennolla ilmapiirillä.

Kilpailuissa ajetaan tyypillisesti lyhyttä muutaman kilometrin mittaista rataa, jonka pohja voi vaihdella hiekkateistä, nurmikko- ja polunpätkiin. Tekniset, taluttamista ja pyörän kantamista edellyttävät osuudet kuuluvat lajiin ja sellaisia löytyykin lähes aina jostakin kohdasta rataa. Kilpailumatkan tai kierrosmäärän sijasta kilpailujen kesto määritellään ajan mukaan, joka voi vaihdella puolesta tunnista tuntiin. Kun aikamääre on saatu täyteen, kuskit lähtevät viimeiselle kierrokselle.


Cyclocross-pyörä kisakäytössä

Ultimaalinen yleispyörä

Krossareiden yleistymiselle on monta hyvää syytä. Vaikka trendeillä on oma vaikutuksensa kalusto- ja pyörähankinnoissa, krossareiden hyödyt ovat perusteltavissa vankkumattomilla järkisyillä. Lenkkiajon ja kisaamisen lisäksi krossari on erinomainen yleispyörä esimerkiksi työmatkalle ja muuhun hyötykäyttöön. Droppitangon ja sporttisemman ajoasennon ansiosta matkat taittuvat sillä hybridiä nopeammin ja vielä tarvittaessa vuoden ympäri. Toisin kuin maantiepyörä, krossari ei pelästy sade-, kura- tai loskakeliä - ennemminkin päinvastoin! Haastavissa olosuhteissa ajaminen onnistuu krossarilla siinä, missä maastopyörälläkin.

Sileämmillä ja kapeilla renkailla krossarista saa hyvän lenkkikaverin pidemmille kuntoajoille tai viikonloppulenkeille. Monikäyttöisyyden ja maastokelpoisuuden ansiosta se toimii myös mahtavana aihiona vaikkapa bikepacking-reissuille.


Cyclocrossin ajoasento yläotteelta                                                          ...ja ajoasento alaotteelta

Tyypillinen crossarin omistaja

Kun tiellä tai polulla tapaa krossarin, ohjaustangon takaa löytyy usein joku neljästä tyypistä

  1. Maantiekuski, joka haluaa venyttää kotimaan rajallista pyöräilykautta mahdollisimman pitkälle. Lenkille pitää päästä, satoi tai paistoi ja kelirikon sattuessa krossari on hyvä ottaa tallista.
  2. Peruskuntolenkillä oleva maastokuski. Maastossa leppoisaan tahtiin peruskuntoalueella ajaminen ei onnistu kaikilla poluilla. Krossari on erinomainen väline saada jalkoihin paljon tarvittavia peruskilometrejä. Lisäksi kalusto ei pelästy, vaikka mieli tekisi poiketa välillä polun puolelle.
  3. Työmatkapyöräilijä. Kyseessä on usein pyöräilyn harrastaja tai ainakin henkilö, joka tietää osaa paikata renkaan vahingon sattuessa ja tietää muutenkin polkupyöristä enemmän kuin lyhyen oppimäärän. Krossari on päätynyt työmatkapyöräksi usein perusteellisen analyysin ja vertailun jälkeen.
  4. Intohimoinen pyöräilijä. Tämän tyypin edustajilla on tallissa pyöriä enemmän, kuin kiekossa on keskimäärin pinnoja. Kokoelmaan mahtuu myös krossari tai mahdollisesti useampikin, sillä totta kai jokaisella itseään kunnioittavalla pyöräilijällä on erikseen harjoitus- ja kilpakalusto. Muita tunnusmerkkejä ovat solakka ruumiinrakenne ja asiaan kuuluvat varusteet päästä varpaisiin. Päähineenä on yleensä, kypärän kanssa tai ilman, typistetyllä lipalla varustettu hattu.

Oletko hankkimassa uutta pyörää? Mihin edellä olevista ryhmistä kuuluisit? Jos krossari sopii tarpeisiisi, tsekkaa esimerkiksi paljon kiitosta kerännyt Focus Mares!


Esittelyssä 2018 Focus Mares AL 105 cyclocross-pyörä

Cyclocross-pyörien saralla on vaihtoehtoja joka lähtöön ja jokaiselle löytyy varmasti malli, joka istuu kuin kypärä päähän! Varaa koeajo myynti@larunpyora.com tai 010 2291 799 ja tutustu sitä ennen tästä ostajan-oppaaseemme.

Cyclocross-pyörä terveisin,
Larunpyora.com