facebook_pixel

Yleisimmät käyttökohteet

Sähköpyörät soveltuvat kaikkeen ajoon, mihin perinteinen luomupyöräkin. Parhaimmillaan ne avaavat jopa uusia mahdollisuuksia laajentamalla pyörän käyttöaluetta ja nopeuttamalla matkantekoa.

Sähköpyörä soveltuu erinomaisesti arkikäyttöön esimerkiksi työ-, koulu- ja kauppamatkoilla. Jos mukana ei tarvitse kuljettaa suurta määrää tavaraa tai varusteita, sähköpyörä on kaupunkiympäristössä usein kätevämpi ja jopa nopeampi vaihtoehto omaan autoon tai julkisiin kulkuneuvoihin verrattuna. Parhaimmillaan sähköpyörän käyttö on niin miellyttävä kokemus, että sen valitsee oletusarvona ennen autoa. Sähköpyörän valttina kaupungissa ja taajamassa ovat nopea matkanteko, ruuhkien välttäminen, matalat käyttökustannukset ja mikä parasta, perille pääsee halutessaan paidanselkämys kuivana! Näin esimerkiksi työpäivän alussa ei tarvitse varata aikaa erikseen suihkulle ja vaatteidenvaihdolle.

Matkavauhdin lisäämisen ohella sähköpyörät antavat mahdollisuuden pyöräilyyn myös niille, joilla se ei muuten välttämättä onnistuisi. Tähän käyttäjäryhmään lukeutuvat muun muassa vanhukset, heikkokuntoiset tai esimerkiksi tapaturmasta toipuvat. Lisäksi sähköpyörä voi laskea kynnystä lähteä pyöräilemään kokeneempien kanssa jopa porukkalenkille asti niin, että kaikki osallistujat voivat nauttia juuri itselleen sopivasta vauhdista ja sen tuomista haasteista.

Uudet mahdollisuudet ja hyödyt eivät rajoitu ainoastaan päällystetyille teille, sillä sähköavustus antaa uutta potkua myös aktiiviharrastajalle maastoajoon. Moottorin tarjoama lisäpotku mahdollistaa tasaisilla polun pätkillä suuremmat keskinopeudet, hankalimpienkin nousujen valloituksen ja entistä pidemmät lenkit. Vastoin yleistä oletusta, sähkömoottori ei tee maastossa ajamisesta kevyempää, vaan muuttaa ajossa syntyvän rasituksen muotoa niin, että ajaja joutuu tekemään keski- ja ylävartalolla entistä enemmän töitä kasvaneen vauhdin ja moottorin sekä akun tuoman pienen lisäpainon johdosta. Sähköavusteinen maastopyörä lisää vauhtia tasaisilla poluilla ja tuo mukana liikkuvan ”hissiavustuksen” mäkeen kuin mäkeen!